Olemme erikoistuneet laadukkaiden asuntojen rakentamiseen

Oivakodit on vuonna 2017 perustettu pientalojen rakennuttamiseen keskittynyt yritys. Oivakodit on yrittäjävetoinen yritys, joiden taustahenkilöillä on yhteensä yli 10 vuoden kokemus pientalojen rakennuttamisesta. Omistajat ja johto ovat itse aktiivisesti mukana hankkeiden kaikissa eri vaiheissa, jolloin kokonaisuus pysyy hallinnassa ja varmistaa laadukkaan lopputuloksen.

Onnistuneiden hankkeiden ja referenssien ansioista toteuttamiemme kohteiden kysyntä on kasvanut tasaisesti. Tahtomme on kasvaa ja palvella entistä laajempaa joukkoa, jotta mahdollisimman moni voisi nauttia laadukkaasta asumisesta uudessa yksilöllisessä kodissa.

Yhteistyö ja kommunikaatio asiakkaidemme kanssa on meille erityisen tärkeää – viime kädessä palvelemme aina niitä, joiden kotia olemme rakentamassa.